Terveisiä helvetistä

Alkuvuodesta kerroin alottavani painonpudotus projektin, joka meni päin vittua. Tein mitä sanottiin, mut se ei tukenu mun hyvinvointia millään tavalla ja tajusin sen liika myöhää. Taino, olis pitäny tajuta asiat jo 5 vuotta sitte, niin ei olis tarvinnu muutamaa vuotta miettiä, miksei asiat etene. Edelliset kaks ja puol vuotta on ollu täyttä paskaa, ainut hyvä asia on ollu oma yritys ja sen asiakkaat ja tyypit, sekä tietty perhe+ystävät. Kun joskus koronan lyötyä päälle loppu työt kun seinään ja jäin kotiin märehtimään, alko oma tilanne selkeentymään... palataas tähän myöhemmin! Vähän historiasta ekaks.

Kynttilää oli poltettu kaikista mahollisista suunnista aivan liian monta vuotta putkeen, suorittamisesta oli tullu pakkomielle ja jokainen ymmärtää mitä se tekee ihmiselle. 2015 kun ajoin itteni ekan kerran työuupumukseen, sairastuin samalla keskivaikeaan masennukseen, olin kuukauden sairaslomalla ja löin vaan kaasua lisää, vaikka tankki oli jo puoliks tyhjä. Pistin elämäntavat uusiks ja pudotin 2017 monen monta kiloa, olin onnellinen ja energinen... No en todellakaan, lähinnä todella rajottunut ja stressaantunut.

Siinä samaan aikaan kun suoritin ja porskutin menemään, tungin nenäni joka ikiseen paikkaan ja halusin touhuta ja tehä, olla avuks ja kiva, oma henkilökohtanen elämä alko särkymään pala palalta, joka johti vaan enemmän suorittamiseen työ- ja talkooelämässä. Jossain kohti tiedostin et nyt on taas liikaa kaikkee mutta painoin vaan kaasun pohjaan, kunnes psori tuli ja vei työt ravintola-alalta ja tulot mennessään 2018 elokuussa. Onneks, koska olisin varmaan haudassa muuten sillä meiningillä.

On asioita joista en tuu luultavasti ikinä julkisesti kertoo ja siks puhun 'henkilökohtasesta elämästä', koska en halua kaikkea haudata pelkän ihosairauden taakse. On paljon kaikkea ikävää sattunut ja ne ei kuulu tänne kaikkien luettavaksi, se siitä. Noh, -18 elokuun jälkeen poukkoilin taas sielä täällä, oma yritys kasvo enemmän kun odotin, mutta silti asiat paino ja oli päin peetä, vaikka Wellnetestä ja sen tyypeistä olin ja olen edelleen tosi onnellinen ja tyytyväinen.

Hävettää myöntää, että hyvinvointialan yrittäjänä on itse laiminlyöny taas vaihteeks hyvinvointiaan ja eläny arvomaailmansa vastasesti, vaikka 5 päivää viikossa näistä asioista keskustelee asiakkaiden kanssa ja saa heille onnistumisia. Voi vittu että se sapettaakin! 😃 Mutta hei, oon kuitenkin päässy tupakanpoltosta ja turhasta alkoholin läträämisestä eroon, wuhuu. Kuten oon monesti sanonu, suutarin lapsella ei ole kenkiä, on niin paljon helpompi auttaa, tsempata ja valmentaa toisia, kun itteensä, varsinkin kun isoin ja vahvimmin vaikuttava luonteen piirre on suorittaja. MUTTA, tämän kokemuksen jälkeen mulla on taas iso kasa kokemusta ja avaimia taskussa, sekä pystyn varmasti samaistumaan asiakkaisiin vieläkin paremmin.

Kevään valmennus meni päin persettä, toisella vai kolmannella valmennusviikolla jäin sairaslomalle jolla oon edelleen, asiakaspaikat piti heti vetää minimiin ja ilmottaa kaikille syksyn ryhmille, että minä en tuu olemaan ohjaajana. Se oli tosi kova pala kunnianhimoselle tyypille. Oli pakko pitää edes muutama asiakaspaikka auki, koska se oli ainut asia mistä sain mielihyvää ja positiivista energiaa. Kovalevy oli ajettu aivan loppuun, kaasu pohjassa oli ajettu aivan liian pitkään tyhjällä tankilla, eikä tää kone lähteny käyntiin edes työntämällä. Tilanne oli oikeesti se, että kun tein tunnin lihaskunto/aerobisen treenin, nukuin kaks-kolme tuntia, muisti pätki niin paljon että unohdin millä nimellä keltasta hedelmää jota apinat syö kutsuttiin🍌, mua saatto alkaa oksettaa väsymyksen takia jos olin liian pitkään ihmisten kanssa tekemisissä. Uupumus oli niin paha, että meidän lapin reisulla käytännössä nukuin takapenkillä kaikki muut ajomatkat paitsi kun ajettiin Norjan läpi. Sitä ei voi oikeesti käsittää mitä paha, todella paha uupumus on, ennenkun sen kokee. Sillon ei oikeesti halua kuulla 'kyllä sä jaksat kun vaan lähet', 'yritä edes', koska ei vaan vittu jaksa. Nyt oon siinä 'työnnä käyntiin' vaiheessa ja tuntuu sata kertaa paremmalta, vaikka matka on vielä pitkä totaaliseen toipumiseen. Todella pitkä.

Samalla kun koin olevani epäonnistunut paska ja luuseri, koska valmennus ja painonpudotus oli menny päin mehtää, koska olin joutunu perumaan 80% töistä ainakin loppu vuoteen saakka, olin helpottunut siitä kun mun mies, äiti ja yksi parhaista ystävistä sano olevansa huolissaan musta. Mulle piti jonkun muun sanoa, että oon tosi pahassa jamassa ennen kun sen itelleni pystyin myöntää, sairasta. Tätä nykyä jaksan jo liikkua päivittäin ilman että seuraa järkyttävä väsymys joka tuo fyysiset oireet mukanaan, mutta täyspäiväsesti työkuntonen en oo pitkään aikaan, se määrä työtä mikä mulla nyt on Wellnetessä, on riittävä. Saan asiakkaista rutiineja arkeen ja samalla mielihyvää siitä, että saan tehdä heidän kanssa työtä, josta oikeesti tykkään ja nautin.

Keväästä oon vaan turvonnu, se ahistaa, mutta en anna sille valtaa nyt. Niin käy, kun pelkkä hengittäminen hengästyttää. Tällä hetkellä mun tavote on se, että jaksan elää normaalia elämää ja arkea ilman, että uuvun arkisista asioista. Sitten kun voimavarat ja aika on oikea, pudotan ylimääräiset pois, mutta koska hyvinvointi on todellakin kaikkea muutakin, kuin kapea vyötärö ja tietty puntarin lukema, menen nyt fyysinen ja etenkin henkinen jaksaminen edellä.

Tänään jaksoin pitkästä aikaa tehä pari kunnon liikettä raskailla sarjoilla salilla, mikä on helvetin hienoo tän kaiken uupumuspaskan keskellä. Pitkän aikaa oon treenannu vaan kaks kertaa viikossa salilla ja haahuillu ulkona sen mitä oon jaksanu. Tästä on vaan suunta ylöspäin ja se mitä haluan tällä tekstillä tuua esille on se. Että kuunnelkaa itteenne, ajoissa. Jos kroppa ei oikeesti jaksa, älkää menkö väkisin. Laiskottelu on erikseen, sillon pitää nousta ja tehä, mutta tää on ihan eri asia kun laiskottelu. Kuunnelkaa, reagoikaa, levätkää ja hakekaa apua. Ajoissa.

Kiitos kaikille, ketkä ootte tukenu ja ymmärtäny mua nää edeltävät kuukaudet.

Se on mulle tärkeetä.❤️


Janette